Raimar Stange

text for Some Parts of the World, Helsinki Photography Festival, april - june 2000


PANORAMIC PICTURES OR VIEWS FROM THE 20TH CENTURY






The painted panorama, wrote the German cultural critic Dolf Sternberger in 1938, seeks 'to deny the character of a picture in every possible way'. This is not the case with Martin Liebscher's
panorama photographs almost 70 years later: these apparent hybrids of photograph, film and wavy mirror images are obviously artificially produced compositions. They are made approximately like this: Liebscher presses the release, the aperture opens immediately and remains open until the whole of the artist's film - comparable to the motion of an early film projector - has wound right through.
The visual impressions thus created, depending on the 'use of the camera' on each occasion, range from extreme ripplingly misty, deliriumlike images to shots stretched lengthways that from a distance are reminiscent of ordinary tourist views. Panoramas of, for instance, Tokyo and New York, Hong Kong and Los Angeles or of the artist's former hometown of Frankfurt am Main.
These artistic panoramas convey a sense of both rapid speed and opulent breadth, so when faced with them our own perception presses the gas pedal to the floor and opens up in order finally to,become aware of itself, independent of time and space. Liebscher's 'moving' constructs, won from the 'compulsion to perfect illusion' (Dolf Sternberger), specifically through perception, achieve their own unsimulated reality. This is a reality of 'speeding stillness' (Paul Virilio), which both amusingly and intelligently tells the viewer about the young artist's optical obsessions.


PANORAAMAKUVIA TAI l900-LUVUN NÄKYMIÄ





Saksalainen kulttuurikriitikko Dolf Sternberger kirjoitti 1938, että maalattu panoraama pyrkii "kaikin mahdollisin tavoin kieltämään kuvanomaisuutensa". Martin Liebscherin lähes 70 vuotta myöhemmin ottamat
panoraamavalokuvat eivät tee tätä: valokuvan, filmin ja aaltoilevan peilikuvan risteytyksiltä näyttävät teokset ovat ilmiselvästi keinotekoisesti aikaansaatuja sommitelmia. Ne on toteutettu jotakuinkin näin: Martin Liebscher laukaisee kameran, valoaukko avautuu ja jää avoimeksi kunnes taiteilijan koko filmi - verrattavissa vanhanaikaisen eloKuvaproJeKtorin liikkeeseen - on pyorinyt loppuun.

Näin syntyvät visuaaliset vaikutelmat vaihtelevat kulloinkin käytössä olleesta "kameratyöskentelystä" riippuen äärimmäisen aaltomaisista, sumeista, houreenomaisista kuvista pituussuuntaan venytettyihin otoksiin, jotka muistuttavat kaukaisesti tavanomaisia turistinäkymiä. Laajoja yleisnäkymiä Tokiosta ja NewYorkista, Hong Kongista ja Los Angelesista tai taiteilijan entisestä kotikaupungista Frankfurt am Mainista.

Näistä taiteellisista panoraamakuvista välittyy sekä huimaava nopeus että hulppea laajuus ja avaruus. Niiden äärellä oma havaintomme painaa päättäväisesti kaasupoljinta ja avautuu tullakseen lopulta tietoiseksi itsestään, irtautuneena ajasta ja paikasta. Martin Liebscherin "liikuttavat" rakenteet, joiden taustalla on "täydellisen illuusion pakko" (Dolf Sternberger) saavuttavat juuri havainnon kautta jäljittelemättömän todellisuutensa. Kyseessä on "kiitävän lepotilan" todellisuus (Paul Virilio), joka kertoo katsoballe yhtä lailla hauskasti kuin älykkäästi nuoren taiteilijan optisista pakkomielteistä.


PANORAMABILDER ODER ANSICHTEN VOM 20.JAHRHUNDERT



Das gemalte Panorama, so schrieb der deutsche Kulturkritiker Dolf
Sternberger anno 1938, versucht "den Charakter eines Bildes auf alle nur
mögliche Weise zu verleugnen". Nicht so die etwa 70 Jahre später
photographierten
Panoramabilder von Martin Liebscher: Diese scheinbaren
Hybride aus Photo, Film und sich wellendem Spiegelbild sind offensichtlich
künstlich hergestellte Kompositionen. Hergestellt sind sie ungefähr so:
Martin Liebscher drückt auf den Auslöser, die Blende öffnet sich prompt und
bleibt dann so lange offen bis der ganze Film vom Künstler durchgekurbelt -
ähnlich der Bewegung eines frühen Filmvorführers - worden ist. Die so
erzielten visuellen Eindrücke reichen, abhängig von der jeweilig
praktizierten "Kameraführung", von extrem wellenartig "verwischten",
deliriumartigen Bildern bis hin zu längsverzerrten Aufnahmen, die eher an
touristische Rundblicke erinnern, an Rundblicke von Tokio und New York, von
Hong Kong und Los Angeles z.B.. Oder von der vormaligen Heimatstadt des
Künstlers, Frankfurt am Main also.
Rasante Geschwindigkeit oder opulente Weite vermitteln so diese
künstlerischen Panoramabilder, denn unsere eigene Wahrnehmung gibt hier
entschlossen Gas und öffnet sich, um schließlich, von Zeit und Raum
entrückt, sich ihrer selbst bewußt zu werden. Martin Liebschers "bewegende"
Konstrukte, gewonnen "aus dem Zwang der vollkommsten Illusion" (Dolf
Sternberger), bekommen eben als WAHRgenomme ihre unsimulierte Realität,
eine Realität "des rasenden Stillstandes" (Paul Virilio), die so lustvoll
wie intelligent dem Betrachter vielfältig Kund gibt von den optischen
Obsessionen des Künstlers.
Back
Panorama Pictures